Julkaistu: 15.08.2022 17.27

Voitot viikonlopun harjoituspeleistä

Viikonloppuna joukkueemme U16 pelasi kaksi harjoituspeliä lisää. Sekä lauantaina että sunnuntaina kohdattiin Mestiksessä tulevalla kaudella pelaava Jokilaakson yhdistelmäjoukkue, YJK.

Joukkueen vastuuvalmentaja Peter Friis analysoi viikonlopun pelejä ja ajankohtaista tilannetta seuraavasti:

-Viikon takaisista Lukko-peleistä saatiin kerättyä hyvää dataa, mitä tehdään tällä hetkellä oikein ja mitä ei, ja siltä pohjalta on nyt treenattu. Asetelmat Jokilaakso-peleihin oli vaikeat. Tiedettiin, ettei vastustaja voi oikein haastaa meitä paperilla, mutta kun jääkiekkoa ei paperilla pelata. Saatiin pumpattua joukkue lauantain peliin aika hyvään henkiseen tilaan ja aloitettiin melko räväkästi. Pelissä näkyi paljon hyviä asioita, joita olimme treenanneet pitkin viikkoa. Varsinkin karvauspeli oli hyvää, jolla saatiin vastustajan peli melko sekaisin. Maalejakin alkoi syntyä hyvän työn tuloksena. Melkoisen helppo 7-2 voitto.

-Koska tuo lauantain peli oli aikalailla yhtä päätyä, oli sunnuntain asetelmat vieläkin vaikeammat meidän pelaajille. Tuntui, että pojat ei oikein tahtoneet syttyä millään pelaamaan; maaleja ei tuuletettu eikä pelaajat saaneet sellaista hyvää fiilistä oikein työn tekemisestäkään. Muuten sunnuntain peli jatkoi samaa linjaa kuin lauantain, ja voitimme 7-1, vaikka oma peli näytti välillä erittäin huonolta kehittymisen näkökulmasta. Voitto on aina voitto, ja siitä pitäisi pystyä nauttimaan. Maaleja tuli ja onnistumisia.

-Jokaisesta pelistä pitää pystyä ottamaan kehityskohteita ja sitä me valmentajat taas saimme. Uusia asioita pisti silmään ja niitä lähdetään nyt treenaaman. Kahden viikon päästä Kokkolan pyhättöön saapuu ”arkkivihollinen” Vaasan Sport, jonka kohtaamista odotan erittäin paljon.

Maalivahdeille täytyy antaa erityisen iso plussa viikonlopusta. Lauantaina Annika oli itsevarma maalilla, jota halusimmekin. Annika on lähdössä parin viikon päästä tyttöjen Pohjola-leirille, ja sinne pitää viedä mukanaan iso kassillinen itseluottamusta. Sunnuntaina taas Elias "Elvis" pelasi omaa varmaa peliä. Puolustukselta yksi pikku nukahdus ja omissa soi kertaalleen. Se jäi harmittamaan Eliaksen puolesta.

-Olen erittäin tyytyväinen joukkueen kehityskäyrään kokonaisuudessaan. Treeneissä ollaan nostettu vauhtia koko ajan ja pelaajien oma vaatimustaso nousee viikko viikolta. Töitä on vielä paljon ja raskas kausi on tulossa, mutta hyvällä arjella ja työllä saadaan tuloksia. Tuttuun tyyliin sanotaan, että hanskat käteen, haalarit päälle ja töihin.

Seuraava harjoituspeli on arki-iltana 25.8.2022, jolloin mitellään siis Vaasan Sportin kanssa kotihallissamme. Tervetuloa katsomaan.



Juniori Hermes RY
Kaarlelankatu 57
67100, Kokkola


Valmennuspäällikkö:
Joona Kangas

0400588042

joona.kangas@juniorihermes.fi

  
Kehitysvalmentaja
Gleb Starobinets
0407780018

gleb.starobinets@juniorihermes.fi


Taitovalmentaja

Tuomas Kokkonen

0408240360

tuomas.kokkonen@juniorihermes.fi